Sherborne

Lapset nauttivat liikkumisesta, kun saavat liikkua kukin omalla tavallaan. He tarvitsevat pienestä pitäen monipuolisia liikkumiskokemuksia kokonaisvaltaisen kehittymisen ja oppimisen tueksi.

Englantilainen Veronica Sherborne (1922-1990) seurasi liikunnan opettajana ja fysioterapeuttina toimiessaan eri-ikäisten lasten leikkimistä ja liikkumista. Hän päätyi ohjauskokemustensa ja havainnointinsa perusteella ajatukseen, että lapsella on kaksi perustarvetta:

1. Jokaisen lapsen on tärkeää kokea oma kehonsa siten, että hän voi tuntea olevansa siinä kotonaan ja tämän kokemuksensa avulla hän voi saavuttaa kehonsa hallinnan.
2. Jokaisella lapsella täytyy olla mahdollisuus ihmissuhteiden solmimiseen.

Sherborne –liikunnassa korostuu yhdessä tekeminen ja läheisyys. Liikkumalla opitaan vuorovaikutustaitoja, kehon tiedostamista ja sen hallintaa, tilan ja voimankäytön tiedostamista sekä ajan ja rytmin hahmottamista. Toisin sanoen opitaan sellaisia taitoja, jotka toimivat perustana monen monimutkaisemman taidon oppimisessa. Monessa Sherborne –harjoituksessa ollaan lähekkäin ja kosketuksen kautta lapsen ja perheenjäsenten välille muodostuu kehollinen vuorovaikutussuhde. Positiiviset kokemukset omasta kehosta lisäävät omaehtoista liikkumista sekä halua ilmaista itseään. Uusien asioiden oppiminen turvallisessa ilmapiirissä vahvistaa itsetuntoa ja kannustaa harjoittelemaan lisää.

Sherborne –liikuntaan ei tarvita välineitä, vaan toiminta rakentuu yksinkertaisista perusliikkumistaitojen kehittymistä sekä vuorovaikutusta tukevista harjoituksista. Siksi Sherborne –liikunta sopii erinomaisen hyvin perheliikuntaan, myös omassa kodissa ja pienissä tiloissa toteutettavaksi.  Harjoitusten soveltaminen erilaisille liikkujille on helppoa ja näin kaikki voivat kokea onnistumisen elämyksiä. Harjoitukset myös houkuttelevat kokeilemaan erilaisia tapoja liikkua ja toimia yhdessä.

Yhteisiin liikkumishetkiin ei tarvita muuta kuin sinä, minä ja me ja pikkuisen tilaa ympärillä. Liikkumiseen voi yhdistää satuja, loruja, mielikuvia ja musiikkia. Ilo tarttuu – kannattaa kokeilla.

1. Keinutellaan peräkkäin istuen eteen ja taakse.
2. Keinutellaan taakse kuperkeikkaan asti.
3. Keinutellaan kasvotusten sivulta sivulle.

Harjoitellaan lähekkäin olemista ja oman kehon tiedostamista. Keinuttelu aktivoi tasapainoaistia ja keinujat saavat liikekokemuksia eri suuntiin. Luottamus perheenjäsenten välillä vahvistuu. Keinua voi myös hitaasti tai nopeasti  – ja laulujen ja lorujen tahdittamana vasta onkin kiva keinua.

Miten vielä voisitte keinutella?

1. Lapsi seisoo lattialla istuvan aikuisen selän takana, keskellä. Lapsi kumartuu/kurkottaa aikuisen oikean olkapään yli, kädet kohti lattiaa.

2. Aikuinen laittaa vasemman kätensä lapsen takaraivon päälle (lapsen leuka painautuu kohti rintaa) ja oikealla kädellä ohjaa lapsen liikettä lantion päältä.

3. Lapsi tulee rauhallisesti kuperkeikalla aikuisen olan yli lattiaan, aikuisen jalkojen väliin.

Kuperkeikka on monelle jännittävä juttu, mutta sen itsenäinen harjoittelu helpottaa, kun ensimmäiset kuperkeikat tehdään turvallisen aikuisen kanssa. Lapsen (ja aikuisenkin) luottamus omiin kykyihin kasvaa onnistuneiden kuperkeikkojen myötä. Noin kaksivuotiaiden kanssa tämä tapa harjoitella kuperkeikkoja onnistuu jo hyvin, mutta tätä on tehty myös kouluikäisten kanssa taitotason mukaan. Kokemuksenkin antaminen on tärkeää.

Kuperkeikassa harjoitellaan tasapanoaistin toimintaa ja kehon hallintaa liikkeessä. Kuperkeikan jälkeen voi jäädä vaikka vähäksi aikaa keinuttelemaan aikuisen syliin. Tai kuperkeikkaan voi valmistautua keinuttelemalla ensin hetken verran aikuisen sylissä, luottamus omiin kykyihin kasvaa ja turvallisuuden tunne lisää uskallusta kokeilla kuperkeikkaa.

Kalanruoto

Lattialla maaten, yksi kerrallaan asettuu kalanruotoon eli laittamalla päänsä edellisen mahanpäälle, jalat viistoon poispäin edellisestä.

Pienet rauhoittumishetket pysäyttävät ja auttavat säätelemään vastaanotettavan aisti-informaation määrää. Varsinkin kun on väsynyt, levoton tai stressaantunut, olisi hyvä oppia pysähtymään hetkeksi yksin, yhdessä sisarusten kanssa tai koko perheenä.

Mitä tapahtuu, jos ei osaa pysähtyä? Millaista toiminta on väsyneenä, levottomana tai stressaantuneena. Jokainen voi harjoittelun avulla löytää oman tavan pysähtyä hetkeksi.

Pysähtyä voi hetkeksi esimerkiksi selällään, mahallaan tai kyljellään maaten.  Mikä vain sinusta parhaimmalta tuntuu!

Rauhoittua voi myös hetkeksi perheenjäsenen kanssa sylityksin ja kuunnella toisen hengittämistä ja tuntea, kun toisen rintakehä nousee ja laskee hengityksen tahtiin. Perheenjäsenen kanssa voi myös tovin pötkötellä selkä selkää vasten, pienempi isomman selän päällä maaten tai vierekkäin mahallaan vain varpaiden koskiessa toiseen.

Mikä olisi teidän perheenne  suosikkitapa pysähtyä hetkeksi?

Koko perhe tai omat ja naapurin lapset yhdessä, voi pysähtyä esimerkiksi tunnelin jälkeen yhtenä rivinä pötköttelemään hetkeksi ja keräämään voimia seuraavaa toimintaa varten.

Pysähtyminen arjen kiireen keskellä auttaa meitä jaksamaan ja voimaan paremmin. Kun pienestä pitäen opimme löytämään itsestämme rentouden ja kyvyn rauhoittua,  siirtyy se arjen toimintoihin, päiväkotiin, kouluun ja työelämään.

Tunnelit

Miten eri tavoilla voidaan kehoista muodostaa tunneli?

Konttaustunneli, haaraseisontatunneli, rapukävelytunneli, erilaisista koloista muodostuva tunneli …vain mielikuvitus on rajana tunneleita keksittäessä.

Miten tunnelista voi mennä läpi? Miten huolehditaan, ettei tunneli romahda? Saako tunnelin seiniin koskea? Kuuluuko tunnelista ääniä?

Mennäänkö tunnelista läpi yksin vai vanhemman/sisaruksen kanssa?

Jokainen vuorollaan.  Jos ei jaksa mennä koko tunnelia, voi poistua jostakin välistä ja antaa seuraavalle tilaa. Jos tarvitsee apua liikkumiseen, tunnelin alta pääsee viltin päällä matkustaen.

Rakennelmat

Perhe voi tehdä kehoistaan rakennelman, jossa jokainen perheenjäsen liittyy jollakin kehonosalla koskettaen muuhun rakennelmaan. Tuetaan ja kannustetaan kaikkia keksimään oma tapa liittyä rakennelmaan.

Yksi kerrallaan kokeilee, mistä kaikkialta voi päästä yli, ali tai läpi. Kun kiertäjä on mielestään kokeillut riittävästi, tehdään uusi rakennelma ja seuraava kiertäjä pääsee kokeilemaan rakennelmassa liikkumista.

Millaisia sääntöjä tarvitaan? Saako toisiin koskea? Voiko olla lähellä toisia tai mahdollisimman kaukana. Voisiko rakennelmia tehdä yhdessä perheen kanssa ulkona? Rakennelmille voi antaa hauskoja nimiä. Jos tarvitsee apua liikkumiseen, viltin päällä matkustaen pääsee monesta kohdin ali ja kiertelemään rakennelmaa.

Keksitään yhdessä, tehdään yhdessä ja ratkaistaan ongelmia yhdessä. Jokainen perheenjäsen voi osallistua omalla tavallaan, olemalla joko ihan lähellä tai ottamalla reviirilleen sopivasti tilaa. Hahmotetaan omaa kokoa: mistä mahdunkaan läpi? Lattiatasossa liikkuminen vie paljon enemmän energiaa kuin käveleminen tai juokseminen. Kokeilkaa!

Kieritään yksin ja yhdessä perheenjäsenten kanssa

Kieritään eri tavoilla yksin ja yhdessä, perheenjäsenen kanssa parina tai koko perheenä.

Mielikuvat i-kirjaimesta tai tukista auttavat löytämään kierimisasennon ja erilaisilla rytmityksillä voi tukea sujuvaa kierimisliikettä.

Millä tavoin voi kieriä yksin? Montako tapaa keksitte? Kokeilkaa!

Entä millaisia kierimistapoja keksitte yhdessä?

Missä kaikkialla voi kieriä? Nurmikolla, lumessa, ala -ja ylämäkeen…

Entä miten onnistuu kieriminen vedessä?

Voiko toisen yli kieriä?

Lumikola

Liu’utetaan perheenjäsentä  puhtaalla lattialla.  Otetaan  jaloista kiinni ja vedetään tai työnnetään häntä pitkin lattiaa. Ainakin pään alle on hyvä laittaa pyyhe tai jokin muu kankaanpala.

Kuinka kovan vauhti tuleekaan, jos liu’utetaan kaveria huovan päällä?

Millaisia muita lumikolia voi olla?

Tuntoaisti on pinta-alaltaan suurin aistimme. Toimiakseen tarkoituksenmukaisella tavalla, tuntoaistimme tarvitsee harjoitusta. Tuntoaistin avulla tiedämme esimerkiksi, missä kehomme rajat ovat. Voimakas ja laajan pnta-alan tuntoaistimus rauhoittaa, vaikka samaan aikaan liikkeeseen yhdistyisikin voimakas liikekokemus. Kierimisessä ja liu’ uttelussa katsomme tilaa lattiatasoista ja liikkeen myötä tilan hahmottamiskyky kehittyy eri tavalla kuin koko ajan pystyasennossa ollen.

Moottori ja ajaja

Istutaan selät vastakkain lattialla ja sovitaan, kumpi perheenjäsenestä on moottori ja kumpi ajaja. Moottori pistää parivaljakon liikkeelle ja ajaja huolehtii siitä, ettei törmätä mihinkään. Huh huh! Vaihdetaanko hommia?

Moottorista tulee ajaja ja toisin päin.

Jos selkä selkää vasten ei onnistu, niin sylissäkin istuen voi edetä ja peruuttaa yhdessä.

Yhdessä toimien onnistumme! Selkä selkää vasten on mukava olla ja voimaakin saa pistää peliin. Paljaat jalat auttavat vauhdin antamisessa. Moottori voi keskittyä vauhdinantamiseen, kun voi luottaa ajajan taitoon ohjata kulkupeliä törmäämättä.

Konttauskaato eli pantterikaato

Tähän harjoitukseen tarvitaan kaksi perheenjäsentä, joista toinen asettuu tukevaan konttausasentoon. Kun hyvä asento on löytynyt, toinen alkaa työntää kontallaan olijaa kumoon. Työnnetään pää, olkapää, peppu edellä ja konttausasennossa olija yrittää pysyä kontallaan. Onnistuisiko kontallaan olijan kaataminen käsillä työntämällä tai vetämällä?

Onko perheessä joku niin vahva pantteri, että hänen kaatamiseensa tarvitaan useampi?

Missä muissa asennoissa pantteri voi olla?

Paketti

Pakettiin tarvitaan kaksi perheenjäsentä. Toinen menee kippura-asentoon ja ottaa polvitaipeiden alta käsistään kiinni ja toinen kokeilee, onko kippurassa olija vahvasti paketissa. Kun paketti pysyy kasassa (kippurassa ja ote polvien alta pysyy), voidaan lähteä kuljettamaan pakettia vetämällä häntä lattiaa pitkin. Pysyvätkö narut (käsien ote polvien alta) kiinni vai avautuuko paketti?

Pään alle voi laittaa jotakin pehmusteeksi, jos sitä tarvitsee.

Millaisia muita paketteja keksitte?

Lopuksi paketti voidaan aukaista – aukeaako se?

Näissä harjoituksissa harjoitellaan voiman käyttöä ja toisen koskettamista. Kisaillaan yhdessä. Löydetään itsestä voimaa vastustaa ja toisaalta osataan antaa myös periksi.

Sherborne, Veronica: Lasten kokonaiskehitystä tukeva liikunta : yleisopetus, erityisryhmät ja esiopetus, 1993.