Rauhoittuminen
Rauhoittuminen
Kalanruoto
Lattialla maaten, yksi kerrallaan asettuu kalanruotoon eli laittamalla päänsä edellisen mahanpäälle, jalat viistoon poispäin edellisestä.
Pienet rauhoittumishetket pysäyttävät ja auttavat säätelemään vastaanotettavan aisti-informaation määrää. Varsinkin kun on väsynyt, levoton tai stressaantunut, olisi hyvä oppia pysähtymään hetkeksi yksin, yhdessä sisarusten kanssa tai koko perheenä.
Mitä tapahtuu, jos ei osaa pysähtyä? Millaista toiminta on väsyneenä, levottomana tai stressaantuneena. Jokainen voi harjoittelun avulla löytää oman tavan pysähtyä hetkeksi.
Pysähtyä voi hetkeksi esimerkiksi selällään, mahallaan tai kyljellään maaten. Mikä vain sinusta parhaimmalta tuntuu!
Rauhoittua voi myös hetkeksi perheenjäsenen kanssa sylityksin ja kuunnella toisen hengittämistä ja tuntea, kun toisen rintakehä nousee ja laskee hengityksen tahtiin. Perheenjäsenen kanssa voi myös tovin pötkötellä selkä selkää vasten, pienempi isomman selän päällä maaten tai vierekkäin mahallaan vain varpaiden koskiessa toiseen.
Mikä olisi teidän perheenne suosikkitapa pysähtyä hetkeksi?
Koko perhe tai omat ja naapurin lapset yhdessä, voi pysähtyä esimerkiksi tunnelin jälkeen yhtenä rivinä pötköttelemään hetkeksi ja keräämään voimia seuraavaa toimintaa varten.
Pysähtyminen arjen kiireen keskellä auttaa meitä jaksamaan ja voimaan paremmin. Kun pienestä pitäen opimme löytämään itsestämme rentouden ja kyvyn rauhoittua, siirtyy se arjen toimintoihin, päiväkotiin, kouluun ja työelämään.