Hyvinvoiva Perhe

Pöllö selvittää riidan alkujuuria

Pöllö selvittää riidan alkujuuria


Hyvistä aikeista huolimatta, Peikolle ja Kissalle tulee yhä toisinaan riitaa. Peikkolan metsän viisas Pöllö näki yhden näistä riitatilanteista. Hetken mietittyään, Pöllö haki pesästään kynän ja paperia, ja liiteli Peikon ja Kissan luo. ”Huomasittekos lapsukaiset, mistä riitanne sai alkunsa? Tiedättekö, miten siltä olisi voinut välttyä?”, pöllö tiedusteli Kissalta ja Peikolta. Kissa ja Peikko olivat juuri irrottaneet otteensa toistensa hännistä, mutta kyräilivät yhä toisiaan kiukusta puhisten. Pöllön kysymykset jäivät ilman vastausta – ikään kuin riitapukarit eivät olisi edes kuulleet heille esitettyjä kysymyksiä. Pöllö ei lannistunut tästä vaan laskeutui lapsukaisten tasolle, otti heidän kanssaan katsekontaktin ja puhui rauhallisella äänellä: ”Minulla on kynä ja paperia. Kertokaa minulle, mitä tapahtui ja minä piirrän tapahtumista sarjakuvan.” Peikko ja Kissa aloittivat tarinoidensa kerronnan. Tarinan alusta he olivat yhtä mieltä ja Pöllö piirsi kynä sauhuten. Ensimmäinen ruutu täyttyi kukkien keräämisestä.

 

 

 

 

 

 

 

Toiseen ruutuun tuli kuva ampiaispesän ihmettelystä.

 

 

 

 

 

Kolmannen ruudun kohdalla Peikon ja Kissan tarinat menivät solmuun. Peikko oli sitä mieltä, että Kissa oli astunut hänen hännälleen.

 

 

 

 

 

 

Kun taas Kissa oli sitä mieltä, että Peikko oli ilman mitään syytä tönäissyt häntä.

 

 

 

 

 

 

Oli selvää, että kolmannen ruudun kohdalla oli tapahtunut jokin väärinymmärrys. Ehkäpä Kissa oli huomaamattaan astunut Peikon hännälle ja Peikko oli luullut tekoa tahalliseksi, minkä jälkeen hän oli tönäissyt Kissaa kostaakseen tämän kurjan teon.

Kissa ja Peikko olivat ihmeissään. Näinkö asiat olivat todella edenneet? Ilmankos siitä oli syttynyt riita! Yhdessä Peikko ja Kissa sopivat, että Pöllö voisi piirtää kolmanteen ruutuun kuvan Kissasta, joka astuu Peikon hännän päälle ja neljänteen kuvan Peikosta, joka tönäisee Kissaa.

 

 

 

 

 

 

Tämän jälkeen Pöllö lopetti piirtämisen. Sen sijaan, että hän olisi kuvittanut sen, kuinka tarina oikeasti jatkui, hän ojensi Peikolle ja Kissalle kynät ja paperia, ja ohjeisti: ”Nyt haluan, että te molemmat jatkatte sarjakuvaa piirtämällä, mitä olisi pitänyt tapahtua. Miten tarinan olisi tullut jatkua, jotta riita ei olisi leimahtanut ilmiliekkeihin?” Peikko ja Kissa pitivät tehtävää haasteellisena, mutta ryhtyivät kuitenkin piirtämään. Miten te olisitte jatkaneet tarinaa? Mitä Peikon ja Kissan olisi pitänyt tehdä seuraavaksi, jotta he olisivat välttyneet riidalta? Ottakaa kynät ja paperia ja jatkakaa sarjakuvaa omalle paperillenne.

Voit printata tästä Pöllön aloittaman sarjakuvan ja jatkaa sitä.