Hyvinvoiva Perhe

Hiljaisuus

Hiljaisuus


Hiljaisuus ja oleminen ovat kaikkein luonnollisin olotila eläville olennoille aina eläimistä ihmisiin asti. Selvimmin tämän voi havaita, kun tarkkailee eläimiä, jotka ovat luonnostaan olemisen ja rentoutumisen mestareita.

Ihminen on kasvanut erilleen hiljaisuudesta ja olemisesta nykyisen tulokseen tähtäävän yhteiskunnan takia. Olemista pidetään usein ajan hukkana tajuamatta sitä, että olemisen hiljaisuus on portti korkeamman luovuuden ja toiminnan lähteelle. Oleminen ei ole toimettomuutta. Ihmisen alitajunta aktivoituu olemisen hiljaisuudessa uudella tavalla, mikä tekee mahdolliseksi ongelmien kohtaamisen ja ratkaisemisen vapautuneessa intuitiivisessa luovuuden tilassa.

Melun, kiireen ja vaatimusten keskellä on hyvä vetäytyä ainakin joskus hiljaisuuteen ja yksinkertaisuuteen. Hiljaisuuteen vetäytyminen auttaa selvittämään, mikä omassa elämässä on oikeasti tärkeää.

Se voi olla paikka levähtää ja kuunnella itseään. Hiljaisuudessa voit löytää parhaat voimavarat itsestään. Hiljaisuudessa elimistömme ja mielemme voivat uusitua ja löytää luonnollisen tasapainonsa. Pienen hiljaisuuden hetken aikana voit tutustua tavallista syvemmin oman mielen toimintaan sekä tunnistaa ajatus- ja tunnemalleja. Voimme silloin päästää irti siitä, mikä ehkä vielä estää parasta tulemaan esiin meissä.

Vietä joka päivä pieni hetki hiljaisuudessa, vaikka vain muutaman minuutin ajan leväten kaikessa rauhassa. Istahda vaikka teekupposen ääressä ja nauti hiljaisuudesta tai tee pieni kävelylenkki luonnossa.