Vauhtia vapaa-aikaan
Etusivu > muuta metkaa > Vauhtia vapaa-aikaan
Vauhtia vapaa-aikaan

Jokainen kaipaa joskus ideoita ja vauhtia vapaa-aikaan! Uusien kokemusten saaminen voi innostaa ja rohkaista lasta ja koko perhettä tekemään lisää asioita yhdessä. Yhdessä tekeminen mahdollistaa vuorovaikutustaitojen harjoittelua eri toiminnan avulla. Yhteistyötä tekemällä lapsi ja vanhempi voivat oppia toisistaan uutta ja vahvistaa heidän välistään yhteenkuuluvuuden tunnetta. Lisäksi lapsi pääsee näyttämään omia kiinnostuksen kohteitaan ja taitojaan. Vanhemman on mahdollista tukea ja kannustaa lasta sekä antaa hänelle myönteistä palautetta.
Tämän korttisarjan korttien kautta pääsette käyttämään mielikuvitustanne, tutkimaan ja hyödyntämään ympäristöänne ja hassuttelemaan yhdessä! Mukavia ja vauhdikkaita hetkiä toiminnan parissa!
Tämä korttisarja on tehty yhteistyössä TATU ry:n VAUHTI! -toiminnan kanssa. Lisää metkoja vinkkejä vapaa-aikaan (TATU ry:n sivut).
VAUHTI!-toiminta on harrastus- ja vapaa-ajan toimintaa erityistä tukea tarvitseville lapsille, alle 30-vuotiaille nuorille ja heidän läheisilleen yli diagnoosirajojen. Harrastusryhmiä ja tapahtumia järjestetään Iisalmessa, Kuopiossa, Siilinjärvellä ja Varkaudessa. Katso lisää toiminnasta (TATU ry:n sivut).
Jaa sosiaalisessa mediassa
Avaruuden ajoneuvot

Tältä kortilta löydät ideoita yhteiseen hauskaan askarteluhetkeen, voitte tehdä yhdessä vaikkapa hassunhauskan ajopelin, muikean raketin ja hullunkurisen avaruusaluksen.
Askarteluun tarvittavia välineitä
Hassunhauska ajopeli
- tyhjä wc / talouspaperirulla tai esim. maitotölkki
- pullonkorkkeja renkaiksi
- hammastikkuja kiinnitykseen
- sakset ja liimaa
- askartelumateriaalia, esim. kartonkia, silkkipaperia, piipunrasseja
- tusseja tai maalia
Askarteluohjeet
- Valitse ajoneuvollesi runko. Voit vuorata rungon esimerkiksi silkkipaperilla tai värittää sitä tusseilla.
- Valitse pullonkorkeista tai muotoile pahvista renkaat ja ratti. Liimaa ne ajoneuvoosi. Montako rengasta avaruuden ajoneuvosi tarvitsee?
- Voit muotoilla piipunrassista tai pahvista antureita ja kiinnittää ne ajoneuvoosi.
- Lopuksi voit koristella ajoneuvoasi esimerkiksi silkkipaperilla.
Hullunkurinen avaruusalus
Askarteluohjeet
- Ota kaksi (2) pahvilautasta. Väritä ja koristele ne haluamallasi tavalla.
- Kiinnitä toisen lautasen pohjaan neljä hammastikkua teipillä.
- Laita aluksen kansi toisen lautasen päälle niin, että hammastikut tulevat läpi.
- Aluksesi kansi, pohja ja jalat ovat valmiit.
- Koristele aluksesi kansi. Voit esimerkiksi laittaa avaruusolin kurkistamaan aluksesta.
Voit katsoa ja tulostaa tarkemmat ohjeet askartelua varten (PDF-tiedosto).
Jaa sosiaalisessa mediassa
Tämä korttisarja on tehty yhteistyössä TATU ry:n VAUHTI! -toiminnan kanssa. Lisää metkoja vinkkejä vapaa-aikaan (TATU ry:n sivut).
VAUHTI!-toiminta on harrastus- ja vapaa-ajan toimintaa erityistä tukea tarvitseville lapsille, alle 30-vuotiaille nuorille ja heidän läheisilleen yli diagnoosirajojen. Harrastusryhmiä ja tapahtumia järjestetään Iisalmessa, Kuopiossa, Siilinjärvellä ja Varkaudessa. Katso lisää toiminnasta (TATU ry:n sivut).